Kymmenet lapset näyttävät surullisilta ja osa itkee. Näyttää siltä, että jotain vakavaa on tapahtunut. Samaan aikaan kuitenkin lasten kanssa kävelevät aikuiset retuuttavat lapsia ja puuskahtelevat lauseita kuten:
– Niin, eihän tässä ehditykään leikkiä kuin yhdeksän tuntia.
– Nyt lopetat heti ton karjumisen!
– Etkö sä arvosta ollenkaan sitä, että tultiin tänne?
– Haluatko mieluummin kävellä itse vai että vartijat vievät meidät ulos?
Kyseessä on lähtöhetki huvipuistosta. Kaikki ovat väsyneitä ja vanhemmista tuntuu kohtuuttomalta, että lapset alkavat itkeä eivätkä tahdo lähteä. Vanhemmat ovat maksaneet itsensä kipeiksi päivästä ja jaksaneet liukua, hyppiä, kieppua, loiskutella ja vatkautua tuntikausia. Ei ihme, että pinna on kireällä. Ja sitten lapsi ei tahdo lähteä. Tässä tilanteessa tulee helposti näkyväksi se, minkälaisia työkaluja vanhemmilla on ristiriitatilanteisiin.
Valitettavan usein aikuinen ei huomaa asettuvansa itse poikittain aivan samalla tavalla kuin lapsi. Molempien resurssit ovat väsyneenä vähäiset ja vanhempi saattaa vain alkaa toistaa sitä, mitä hänelle itselleen on lapsena vastaavassa tilanteessa sanottu. Näin sukupolvien ketjussa toistuvat toimintatavat siirtyvät eivätkä tule arvioiduiksi uudelleen. Esimerkkikommenteissa näitä toimintatapoja olivat esimerkiksi ironinen vähättely, käskeminen, syyllistäminen ja pelottelu. Mitä tehdä niiden sijaan?
Ensinnäkin valmistele lasta lähtöön:
1. Kuule, mä huomasin/tiedän/kuulin kuulutuksen, että huvipuisto menee hetken kuluttua kiinni. Mennään vielä yhteen/kahteen/kolmeen laitteeseen ja sitten lähdetään.
2. No niin, tää on meidän vika laite, nautitaan! Onpa meillä ollu hauska päivä! Kiitos, kulta, tästä ihanasta päivästä!
Jos lapsi näistä huolimatta ajautuu tunnekuohuun, kuuntele lasta aidon empaattisesti:
1. Susta on ollu niin kivaa, ettet millään haluaisi lähteä. Sua ihan suututtaa se, että on ilta ja joudut menemään kotiin täältä.
2. Voit himpura, onpa tylsää, että joudutaan lähtemään. Mustakin täällä on ollu todella kivaa. On ollu aivan mahtavaa olla sun kanssa ja höpsötellä.
Anna lapselle hetki aikaa tuntea myötätuntoiset viestisi. Tämä ei ole taikatemppu. Sitten voitte esimerkiksi miettiä, mikä oli kivointa päivässä ja mikä jännintä, pelottavinta tai hauskinta. Voitte myös miettiä, mihin laitteeseen olisi kivointa mennä ekana ensi vuonna.
Näillä konsteilla mallinnat lapselle sitä, kuinka luopua ja hyvästellä niin isot kuin pienetkin asiat elämässä. Tehdään se mieluummin arvostaen ja kiitollisena kuin väkisin ja vihaisena.
PS. Yksi perhe oli keksinyt, että kun oli lähdön hetki, he huusivat lapsille:
– Lähdetään jätskille!
Lapset tulivat innosta hihkuen. Sydämeni suli. Arvostin sitä, että vanhemmat olivat tiedostaneet etukäteen lähtöhetken vaikeuden ja sopineet lasten kanssa, että päivä päättyy yhteiseen jätskihetkeen.
PPS. Lisää näitä keinoja voit opetella Toimiva perhe -kursseilla ja Vanhemman pinnanvenytyskurssillani. Päivitetyt kurssitiedot Facebook-sivullani.
